Akustiikka-asiantuntijan vinkit meluongelmien vähentämiseen kouluissa

Akustiikka-asiantuntijan vinkit meluongelmien vähentämiseen kouluissa

Kouluissa esiintyvät meluongelmat vaikuttavat niin oppilaiden kuin henkilökunnan hyvinvointiin. Ääniympäristön parantaminen kouluissa on siten tärkeää. Akustiikka-asiantuntija Joachim Schubert Akustikverkstan-yrityksestä antaa tässä artikkelissa käytännön vinkkejä luokkahuoneen ja kouluruokalan melutason alentamiseen ja akustiikan parantamiseen.

Melutason alentaminen kouluissa on kaikkien eduksi

Häiritsevä melu kouluissa ei vaikuta negatiivisesti vain oppilaiden terveyteen aiheuttamalla päänsärkyä ja stressiä. Oppimiskyky ja puheviestinnän edellytykset heikkenevät myös. Tämä johtuu osittain siitä, että on vaikeampaa kuulla mitä sanotaan, ja osittain siitä, että aivokapasiteettia käytetään melun poissulkemiseen. Lisäksi meluisassa ympäristössä on uuvuttavaa yrittää ylläpitää keskittymistä koulutehtäviin ja opettajan ääneen. Opiskelurauhan ja hyvän puheen erotettavuuden edellytyksenä on hyvä akustiikka opetustiloissa. 
 
Opettajatkin stressaantuvat häiritsevistä äänistä luokkahuoneessa. Tutkimusten mukaan pulssi, verenpaine ja veren adrenaliinipitoisuus nousevat, kun äänitaso opetustilassa nousee. Lisäksi melu voi pitemmän päälle johtaa niin tinnitukseen kuin alentuneeseen kuuloon. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota oppimisympäristöjen melutilanteeseen ja akustiikan parantamiseen kouluissa. 

Käytännön vinkit: Hiljaisempi luokkahuone 

Luokkahuoneessa tarvitaan äänenvaimennusta ja akustisia ratkaisuja melutason alentamiseen, jotta oppilaat kuulisivat kunnolla opettajan puheen myös sellaisissa tilanteissa, jossa monet puhuvat samaan aikaan. Puheen erotettavuus helpottaa oppimista ja opettamista. Jos puheviestinnän edellytykset ovat luokkahuoneessa kunnossa, sillä on myös rauhoittava vaikutus oppilaisiin. Hyvä akustiikka on tärkeää myös opettajalle, koska hänenkin stressitaso nousee opetustilojen melutason mukana.

Akustiikkaratkaisut luokkahuoneeseen

  1. Luokkahuoneeseen on hyvä valita tuolit, joissa on L-mallinen jalusta. Niiden käytöstä syntyy vähemmän ääntä kuin nelijalkaisista tuoleista. Ellei tällaisen tuolin valinta onnistu, kannattaa täydentää nelijalkaisia tuoleja huopatassuilla. Näin tuolista syntyvät raapimisäänet vähenevät.
  2. Kouluissa kannattaa olla oppilaspöydät, joissa on ääntä vaimentavat kannet – joko akustisen rakenteen omaavat kannet tai ääntä vaimentavalla pinnalla olevat pöytälevyt. 
  3. Akustiikkapaneelit, jotka asennetaan samalle korkeudelle kuin luokkahuoneen kirjoitustaulu, vaimentavat äänen heijastuksia kovista seinistä. Näin opettajan on mukavampi puhua, kun taustamelu vähenee. Akustiikkapaneelit on hyvä kiinnittää opettajan korvien korkeudelle, ja niiden on hyvä olla vähintään 40 mm paksuja.
  4. Kun kiinnitetään akustiikkapaneelit yhdelle kahdesta vastakkaisesta seinästä, ääniaaltoja vaimennetaan tehokkaasti luokkahuoneessa. Näin saadaan miellyttävä ääniympäristö ja parannetaan opetustilan akustiikkaa. 
  5. Avoimet säilytyskalusteet levittävät ääntä hyvin (luukut tai ovet taas heijastavat ääntä). Tilanjakajat estävät ääniaaltojen heijastumista seinien välillä ja lähettävät sen sijaan äänen ylös ääntä vaimentavaan alakattoon.
  6. Pehmustetut sohvat ovat koonsa ansiosta hyviä äänenvaimentajia. Ne vaimentavat etenkin matalia frekvenssejä, jotka vaikuttavat puheen erotettavuuteen. Tämä on hyvä asia etenkin kuulohäiriöisille oppilaille ja oppilaille, joiden äidinkieli ei ole opetuskieli. Verhoillut rahit toimivat myös äänenvaimentajina.

Käytännön vinkit: Hiljaisempi ruokasali koulussa 

Tutkimukset osoittavat, että kuulo- ja makuaisti ovat yhteydessä toisiinsa. Oppilaiden on siten vaikeampi maistaa ruoan maku meluisassa ympäristössä koulun ruokasalissa. Koska niin oppilaat kuin henkilökunta tarvitsevat lounastaukoa palautumiseen ja energian lataamiseen, on tärkeää, että kouluruokala tarjoaa hiljaisen ja miellyttävän ääniympäristön.   

Akustiikkaratkaisut koulun ruokasaliin

  1. Jotta ääni ei heijastu seinistä tai leviä pöydästä toiseen ruokasalissa, tila voidaan jakaa seinäkkeillä. Seinäkkeiden on hyvä olla korkeita ja ääniluokiteltuja, koska ääniaallot liikkuvat matalien sermien yli ja kovat pinnat heijastavat äänialtoja.
  2. Pehmustetut sohvat toimivat hyvinä äänenvaimentajina ruokasalissa.
  3. Seinään kiinnitettävät akustiikkapaneelit kannattaa sijoittaa äänilähteiden lähelle – keskustelut pöytien äärellä sekä kolistelu lautasista ja ruokailuvälineistä – jolloin ne ovat tehokkaita.
  4. Seinään kiinnitettävät akustiikkapaneelit estävät äänen heijastumista kovista seinistä ja vähentävät siten äänen leviämistä keittiöstä muuhun tilaan. Akustiikkapaneelien on hyvä olla vähintään 40 mm paksuja, ja ne kannattaa asentaa korvien korkeudelle. 
  5. Verhot ja painavat tekstiilit täydentävät hyvin ruokasalin akustiikkapaneeleja. Edellytyksenä hyvälle äänenvaimennusteholle on, että ne ripustetaan laskostettuna (2 m kangasta peittää 1 m seinää) ja hieman seinästä ja/tai ikkunasta irti. 
  6. Ikkunoiden väliin voidaan kiinnittää puolikkaan sylinterin muotoisia akustiikkapaneeleita. Ne vaimentavat ääntä tehokkaasti ja täydentävät samalla ruokasalin sisustusta.

Asiantuntijamme auttavat kaikissa kalustusprojekteissa

Me AJ:lla autamme sinua aina tarvittaessa työtilan kalustamisessa oman liiketoimintasi asettamien tarpeiden mukaisesti. Ole meihin yhteydessä, jos haluat kysyä esimerkiksi verhoiluvalinnoista, tarvitset inspiraatiota tai tahdot tietää, mitkä vaihtoehdot olisivat parhaita toimitilaasi. Me autamme mielellämme.
Organisaatio
ViestikenttäLiitteet
Klikkaamalla "Lähetä" vahvistan, että olen lukenut tietosuojakäytännön.
Byggvarubedömmningen

Svanen

möbelfakta