Sami Hedberg sisusti uudet toimitilansa AJ Tuotteiden avulla
Verkkokauppa kiireisen arjen apuna
AJ Tuotteiden logo saattaa olla monelle ennestään tuttu näky esimerkiksi jääkiekkokaukalon laidalta, sillä yritys harjoittaa paljon sponsoritoimintaa erityisesti urheilun saralla. Yrityksen päätehtävä on kuitenkin luoda viihtyvät sekä toimivat työtilat niin pieniin kuin suuriinkin toimitiloihin. Sami Hedberg otti avukseen AJ Tuotteet, kun uudet toimitilat tarvitsivat kalustusta eivätkä oma aika tai resurssit riittäneet monen eri kaupan valikoimien tutkimiseen.
“AJ tuotteiden valikoima on todella laaja ja yrityksen sivut ovat hyvät ja helppokäyttöiset. Sivupohja on selkeä ja kuvat liukuvat hyvin sekä mobiilisti että pöytäkoneella. Kännykkäoptimointi toimii hyvin.” Hedberg kertoo. “Jos aikataulu sallisi, viettäisin toki mielelläni aikaa kalusteostoksilla livenä, mutta AJ Tuotteita uskaltaa kyllä ostaa verkostakin kiireisen arjen keskellä.”AJ Tuotteet kalustaa sekä kotitoimiston että ravintolan
Suomessa AJ Tuotteet on toiminut jo yli 30 vuotta ja yrityksen yli 15 000 tuotteen valikoimasta löytyy laidasta laitaan kalusteita ja työvälineitä niin toimistoihin kotiin ja toimitiloihin, isoon ja pieneen kokoustilaan, päiväkotiin ja ravintolaan sekä teollisuuteen ja varastoihin. Valikoima on niin laaja, että AJ Tuotteiden avulla kalustaa vaikka kaikki työtilat yhdellä kerralla.
Laadukkaita ja kestäviä kalusteita kustannustehokkaasti
“AJ tuotteet ovat laadukkaita ja tehty kestävistä materiaaleista. Ne kestävät jopa minunkin runkoni.” 190-senttinen Hedberg naurahtaa. “Välillä on tullut ostettua muualta halpoja muutaman euron taittotuoleja, mutta niitä saa olla ostamassa koko ajan uusia. AJ Tuotteiden klaffituolit taas kestävät oikeasti käyttöä.”
Hedbergin toimitilaan on tulossa pienimuotoinen tapahtumatila asiakastilaisuuksia varten. Vähän tilaa vievät ja helposti siirreltävät taittotuolit ovatkin sinne sopiva ratkaisu. “Toimistopuolelle tuli myös tilattua paljon tarpeellisia kalusteita ja vaikka tuotteita AJ:lla on todella paljon, ne pysyivät aihepiirin sisällä eikä tilaaminen lähtenyt ihan käsistä.”
Toimiva ja henkilökohtainen asiakaspalvelu
AJ Tuotteet on panostanut asiakaspalveluun ja yrityksen sivuilla olevassa chatissakin vastaa botin sijasta oikea ihminen. Vastausaika pyritään pitämään nopeana, jotta asiakkaat saavat apua mahdollisiin kysymyksiin. Hedberg itse ei kokenut tilausvaiheessa mitään ongelmia, vaan kaikki sujui tehokkaasti. “Jopa lasku tuli nopeasti toimituksen jälkeen, mikä ei aina ole yrityksen ostoissa itsestäänselvyys.”