Näin kehitimme Airshoppenin uutta varastoa
Tehtävänä varaston optimointi
Airshoppen on Ving -yhtiön tytäryhtiö. Ving, joka on osa Nordic Leisure Travel Group -konsernia, on toimittanut tax free -tuotteita tilauslentojen matkustajille jo yli 30 vuotta. Airshoppen pakkaa ja jakelee ennalta tilattuja tax free -tuotteita konsernin lentomatkustajille ympäri maailman. Tästä syystä Airshoppen tarvitsee varastotilat noin 1.200 tuotteelle johtavilta tuotemerkeiltä ihonhoito-, parfyymi-, koru-, aurinkolasi-, makeis- ja anniskelualoilta.
Kun yritys vuonna 2019 päätti siirtää keskusvarastonsa uuteen logistiikkakiinteistöön Landskronaan, Airshoppen kääntyi AJ:n projektipalvelun puoleen selkeän tehtävän kanssa: Maksimoidaan varastokapasiteetti kiinteistön edellytysten mukaan ja varmistaan, että toivottu kalustus asennetaan paikoilleen aikataulun mukaisesti.
Varastotilojen kokonaisratkaisu perustui kattavaan vaatimusmäärittelyyn
Projektipalvelumme otti esille kokonaisratkaisun asiakkaan toiveiden mukaisesti. Tilaa säästävä tilasuunnitelma ja laadukas kalustus olivat ratkaisun perusta. Lisäksi panostettiin hyvään työergonomiaan, tehokkaaseen keräilyprosessiin ja korkeaan turvallisuustasoon.
– Tämä projekti sopi meille todella hyvin, kertoo Stefan Berg, varastoratkaisujen liiketoimintapäällikkö, AJ Produkter. Laajan varastokalusteiden valikoimamme ja kattavan logistiikkaprojektien kokemuksemme ansiosta pystyimme tekemään houkuttelevan tarjouksen, joka sopi asiakkaan niin nykyisiin kuin tulevaisuuden tarpeisiin.
Kaikki työvaiheet hoidettiin ajallaan
AJ:n projekti-insinöörin Armin Seceragicin vastuulla oli kaikki tekniset laskelmat ja piirustukset. Hän toimi lisäksi kalustusprojektin projektijohtajana Airshoppenin muuttoon asti.
– Ratkaisimme kaiken aina tilasuunnittelun optimoinnista valmistukseen, toimitukseen ja kaikkien kalusteiden asennukseen saakka. Projektiin kuului myös kuormalavahyllyjen ja pakkauspöytien asennus, Armin sanoo. Päivittäiseen työhön kuului yhteydenpito asiakkaaseen ja rakennusyrittäjään sekä useat lisätilaukset, jotka hoidettiin sitä mukaa projektin aikana. Hoidimme myös täydentävän toimistokalustuksen. Tämä oli oikein mukava projekti.
Jokainen yksityiskohta – niin pieni kuin suuri – toimitettiin paikalleen aikataulun mukaisesti.
Toimitimme tehokkaan kokonaisratkaisun
Kokonaisratkaisumme sisälsi kaiken piirustuksista projektinhallintaan. Sen lisäksi toimitettiin ja asennettiin tuotteita seuraavan mukaisesti:- Kuormalavahylly Ultimate, jossa 4.300 lavapaikkaa.
- Kuormalavahyllyyn on sisäänrakennettu noin 1.000 rullaradallista keräilypistettä varaston kierron mukaisesti eniten kiertävien tavaroiden osalta.
- Kaikilla keräilypisteillä lavoja käsitellään pitkältä laidalta ergonomisen keräilyn varmistamiseksi.
- Turvaratkaisut kuten tippumisesteet, lavapysäyttimet, törmäyssuojat ja lavarajoittimet.
- Täydentävä varastosisustus kuten pakkauspöydät ja keräilyvaunut sekä lisäksi toimistokalusteet.
Tuottava ja turvallinen varasto myös tulevaisuutta ajatellen
Muutto uusiin tiloihin sujui suunnitelmien mukaan toisen kvartaalin aikana vuonna 2020. Airshoppen on nyt hyvin varusteltu myös tulevaisuutta ajatellen. Varastotilat ovat tehokkaita, ja työturvallisuus on korkealla tasolla. Tiloissa voidaan pakata noin 2.500.000 tuotetta vuosittain yhdelle miljoonalle asiakkaalle, joten varaston kapasiteetti kattaa myös tulevaisuuden tarpeet.
Me haluamme vastata asiakkaiden vaatimuksiin
Haluatko tietää lisää AJ:n logistiikkaratkaisuista? Ota yhteyttä varaston asiantuntijoihimme täällä.